Orbis Dunlop

30.8.2008

Ukrainasta vauhtia kilpailukauteen

 

20–23.8 käytiin Ukrainan Odessassa hieman pienempi 8000$ PSA Challenger kilpailu, johon tällä kertaa osallistui pakallisten sankareiden lisäksi kourallinen maailman top 50 pelaajia. Edellisvuoden tapaan mukana oli myös pari suomalaiskasvoa, joista toinen oli allekirjoittanut ja toinen Matias Tuomi.

 

Kilpailu lähti vauhdikkaasti käyntiin, kun heti perille päästyämme meille ilmoitettiin, että kisat alkavatkin perjantain sijaan jo samana iltana torstaina. Ensimmäiset ottelut olivat toki helpohkoja, koska vastaan astui paikallisia clubpelaajia. Kilpailu pääsi tositeolla käyntiin vasta perjantaina pelatuista puolivälieristä, missä Matias kohtasi PSA listan 42. Tsekin Jan Koukalin. Tiukan ensimmäisen erän jälkeen tsekkiläinen sai ottelun hallintaansa vieden sen suoraan kolmessa erässä. Itselläni puolivälierä vastus tuli Irlannista, Nick Staunton, joka ei ainakaan vielä, ole PSA listausta. Ottelu kotiin helposti 3-0.

 

Välierässä vastaani asettui Unkarin ykkönen, Mark Krajcsak. Ottelu oli kokonaisuudessa tasaista vääntöä ja erät tiukkoja. Unkarin ykköstykki on viime vuosina ottanut selkeitä kehitysaskelia ja onnistunut kiilaamaan itsensä maailman 50 tienoille. Aseina hänellä ovat räjähtävä nopeus ja hyvä kestävyys. Peli oli suurilta osin tasapisteissä painimista. Erien lopuissa näkyi kuitenkin kokemuksen tuoma maltti ja taito, eikä Krajcsakillä ollut aseita viimeisten pisteiden voittamiseen. Viimeisessä erässä edettiin aina jatkopalloille, mutta sekin tuli lopulta tyylikkäästi kotiin tuoden paikan seuraavan päivän finaaliin.

 

Finaalissa vastassa oli Kisan toiseksi sijoitettu, tuttu italialainen, Davide Bianchetti. Olemme kohdanneet viimeisen vuoden aikana ainakin kolmasti, joten tunnemme toistemme tyylit jo erittäin hyvin. Ottelut ovat toisinaan olleet kaikkea muuta kuin helppoja, mutta edelleen olen onnistunut pitämään kuparisen. Tälläkin kertaa pelistä kehkeytyi todellinen vääntö, kun italialainen ei taaskaan antanut senttiäkään periksi. Ensimmäisen onnistuin viemään hyvän alun turvin kohtalaisen vaivattomasti.  Toisessa erässä italialainen pääsi paremmin peliin mukaan turhauttaen hieman omaa peliäni. Tarkka ja maltillinen peli ajoin itseni tekemään pari virhettä ja häviämään tiukan erän. Kolmannessa oma malttini kesti sitten kaveria paremmin ja pitkien pallorallien jälkeen italialaisessa alkoi näkyä tuttuja väsymisen merkkejä. Neljäs erä oli sekin pitkä ja kivikkoinen. Oma pelini ei oikein millään asettunut riittävän hyvin kohdalleen, että olisin saanut lopetettua italialaisen kärsimykset roikkua pelissä mukana. Turvauduin perisuomalaiseen hyydytys taktiikkaan, joka lopulta toimi, kuten usein ennekin bianchettia vastaan. Yli puolitoista tuntia kestänyt ottelu tuli siis lopulta kotiin väsytystaktiikalla erin 3-1.

 

Edellisvuoden tapaan järjestäjät olivat panostaneet myös kisan muuhun ohjelmapuoleen, jotta kilpailusta jäisi muitakin muistoja. Kokonaisuus onnistui jälleen hyvin, lukuun ottamatta aikataulu ongelmia. Pelit alkoivat kun alkoivat, eikä kisan päättymistä jo lauantaina ilmoitettu mitenkään, mikä oli monen osalta todella ikävää. Idässä on kuitenkin yritystä! ja se jos mikä näkyi hyvässä yleisilmapiirissä ja kisan kokonaistunnelmassa!

 

14.8.2008

Tuominen siirtyy ESRC:hen

Suomen Squashin ykköspelaaja Olli Tuominen on vaihtanut pitkä-aikaisesta kotiseurastaan Helsingin HSRC:stä Espoon ESRC:hen. Viime vuosina suomen suurimmaksi squashseuraksi kasvanut ESRC juhlistaa syyskuussa täyttyvää 30 vuotistaivaltaan hankkimalla rivistöönsä suomen tämän hetken kiistattoman kärkipelaajan, joka odottaa innoissaan uutta kautta uudessa rivistössä.

"Haluan kiittää HSRC:tä kerrassaan legendaarisista pelivuosista aina junnu ajoista lähtien. Nyt on kuitenkin tullut sopiva hetki katsoa eteenpäin ja hakea uusia tuulia": toteaa Tuominen. "Esport centerissä toimiva ESRC tarjoaa yhdessä Merihaan Pallohallin kanssa mahtavat harjoitteluolosuhteet aina lajitreeneistä oheisharjoitteisiin" :jatkaa Tuominen. Seurasiirto astuu voimaan välittömästi.

1.8.2008

Tuomiselle tappio Egyptissä


Tuominen ei pystynyt vastaamaan maailman 12:toista olevan egyptiläisen Wael El Hindin kyytiin, vaan koki karvaan tappion suoraan kolmessa erässä.
Toisessa erässä Tuominen onnistui ajoittain saamaan pelin rytmistä kiinni, muuta tarkkaa ja vauhdikasta peliä pelannut egyptiläinen ei antanut yllättää itseään.
Tuomisen turhautuminen näkyi etenkin pelin kolmannessa erässä, missä hän onnistui saamaan vain pisteen vastustajalta.

Sky petrosporst open (140000$) Egypti, Kairo

2. kierros: Olli Tuominen - Wael el Hindi (EGY)  0-3
(3-11, 5-11, 1-11)

31.7.2008

Tuominen taistellen toiselle kierrokselle

Tuominen onnistu taistelemaan voiton Egyptissä pelattavassa sky petrosporst openissa
(140000$) voittamalla ensimmäisellä kierroksella maailman 30 rankatun Italian Davide Bianchettin tiukasti 3-2.

Tuominen aloitti ottelun hyvin, pitämällä temmon kovana ja lyönnit tarkkoina. Muutamat erän lopussa tulleet virheet eivät enää vaikuttaneet erä voittoon, jonka Tuominen nappasi selvästi lukemin 11-6.

Toisessa erässä italialainen paransi peliään pakottaen Tuomisen kentän takanurkkiin. Paine alkoi hiljalleen kasvaa mikä näkyi Tuomisen turhan aikaisina hyökkäysyrityksinä, jotka puolestaan kostautuivat helppoina virheinä. Italialainen onnistui varmalla ja tarkalla pelillä nappaamaan sekä toisen että kolmannen erän numeroin 11-7 ja 11-9.

Neljännessä erässä Tuominen sai jälleen pelin rytmistä kiinni lyömällä pallon riittävän syvälle kentän takanurkkiin ohi italialaisen. Pitkät pallorallit ja kohonnut pelitempo alkoi hiljalleen tuntua italialaisen jaloissa mikä näkyi pidentyneinä keskustelutuokioina tuomarin kanssa. Erä Tuomiselle lopulta helpohkosti 11-5.

Viidettä erää edettiin myös Tuomisen johdolla aina viimemetreille, kunnes italialainen sai hurjalla taistelulla kurottua eron umpeen tasapisteisiin 8-8. Tämän jälkeen pelattiin pitkä ja aggressiivinen palloralli, joka Tuominen onnistui lopulta voittamaan huikealla kurotuksella etukulmasta. Italialaisen mielestä kurotus oli ns. vanha pallo, eikä valitus tuomarille loppunut vasta kuin häntä vastaan tuomittiin rangaistus piste. Näin Tuominen pääsi yllättäen suoraan ottelupallo tilanteeseen 10-8, jonka hän kuittasi heti ensi yrittämällä. Viimeinen erä Tuomiselle 11-8 ja koko ottelu numeroin 3-2

Sky petrosporst open (140000$) Egypti, Kairo

1. kierros: Olli Tuominen – Davide Bianchetti (ITA) 3-2

(11-6, 7-11, 9-11, 11-5, 11-8)

23.4.2008
Tuominen jatkoon Kuwaitissa

Suomen Olli Tuominen eteni Kuwaitin ammattilaisturnauksen toiselle kierrokselle myöhään keskiviikko-iltana ja kohtaa seuraavaksi maailman kolmoseksi rankatun Ranskan Gregory Gaultierin torstaina.

Avauskierroksella suomalainen kohtasi paikallisen villillä kortilla turnaukseen mukaan päässeen Abdullah Almezayenin, joka on huhtikuun maailmanlistalla sijalla 218. Listalla 17:nneksi sijoitettu Tuominen joutui taistelelmaan neljä erää ennen kuin taitava kuwaitilainen taipui erin 3-1.

Tuominen ja seuraavaksi vastaan asettuva Gaultier ovat kohdanneet ammattilaiskiertueella kolmasti ennen torstaista ottelua. Keskinäisissä otteluissa ranskalainen johtaa Tuomista 2-1.

Kuwait Open, PSA - 200 000 $ (Super Series)
> 1.kierrosta: Olli Tuominen - Abdullah Almezayen (KUW) 3-1 (11-9, 11-2, 9-11, 11-7) (50min)

20.4.2008
Tuomiselle 9:s perättäinen Suomen mestaruus

Olli Tuominen nappasi viime viikonloppuna 9:nnen Suomen mestaruutensa Lahdessa. Tämän vuoden finaalissa kaatui Lahden vasta 17-vuotias Henrik Mustonen suoraan kolmessa erässä.

Tarkemmat tulokset löytyvät Suomen Squashliiton sivuilta www.squash.fi.

28.2.2008
Tuomiselle tappio välierissä

 
Olli Tuominen koki karvaan 3-0 tappion Davenport Virginia Pro 2008 (80000$) välierissä kun vastaan asettui maailman 11:toista rankattu Skotlannin John White. Tuominen lähti otteluun hyvillä mielin, mutta liikayrittäminen kostautui ajoittain helppoina virheinä. Erät olivat tiukkoja, mutta skotti onnistui pitämään parin pisteen johdon läpi koko ottelun voittamalla ottelun suoraan kolmessa erässä.

"Harmittaa. Olisi jälleen kerran ollut hyvä paikka päästä hyville pisteille. Tämän kaltaiset tilaisuudet pitäisi onnistua käyttämään hyväksi." :aprikoi Tuominen ottelun jälkeen. "Tappiota lukuun ottamatta fiilis on hyvä ja seuraava kilpailu alkaa Lontoossa kymmenes päivä." : totesi Tuominen siirtäen katseen tulevaan.

Englannissa pelattavan Canary Wharf Classikin pääsarjassa Tuomista vastaan asettuu Englannin Joey Barrington maailman lista 28.

 

27.2.2008

Tuominen puolivälieriin Richmondissa

 

Tuominen jyräsi tiensä puolivälieriin Davenport Virginia Pro 2008 ammattilaisturnauksessa voittamalla toisella kierroksella kilpailun kolmanneksi sijoitetun maailma listan neljäntenä majailevan Australian David Palmerin suoraan kolmessa erässä.

 

Tuominen lähti peliin altavastaajana, mutta heti alkumetreiltä lähtien ilmassa oli yllätyksen makua. Tuomisen ensimmäisen kierroksen huolimattomuus sekä hätäily olivat tipotiessään ja alun tasaiset pallorallit vaihtuivat nopeasti Tuomisen hienoiseen hallintaan. Ensimmäinen erä Tuomiselle selvin numeroin 11/6.

 

Toiseen erään australialainen tuli selvästi aikeissa muuttaa pelin kulkua.. Nopeatempoinen erän alku yllättikin Tuomisen ja australialainen pääsi selvältä tuntuvaan 7-3 johtoasemaan. Tuominen ei kuitenkaan turhista häkeltynyt vaan aloitti määrätietoisen takaa-ajon. Piste pisteeltä etumatka kuroutui lopulta, umpeen tunteidenkin välillä kuumentuessa. Erä lopulta Tuomiselle 11/8.

 

Kolmannen erän alussa australialaisen turhautuminen johti varoituksen lisäksi rangaistuspisteeseen, mikä auttoi Tuomista saamaan johtoaseman heti erän alussa.

Erää edettiin Tuomisen johdolla aina 7-3 tilanteeseen, kunnes australialainen alkoi kuroa eroa umpeen. Nousu ei kuitenkaan vienyt kaksinkertaista maailman mestaria erä voittoon asti vaan Tuominen sai käännetty pelin itselleen vieden erän lopulta numeroin 11/8 ja koko ottelun 3-0. ”Hyvä fiilis pelata kun lyönnit menivät sinne minne yritti ja pääsi kunnolla keskittymään taktiikkaan.”: kommentoi Tuomine peliä. ”Nämä ovat niitä hetkiä mitkä tekevät pelaamisesta pelaamisen arvoisia”: lisäsi Tuominen pilke silmäkulmassa.

Huomenna puolivälierissä Tuominen saa vastaansa niin ikään australialaisen John Whiten joka on maailman listan 11:toista

25.2.2008

Tuominen toiselle kierrokselle Richmondissa

Tuominen selvitti tiensä 80000$ ammattilaisturnauksessa Richmondissa voittamalla maailman 42. rankatun Brasilian Rafael Alarconin tiukasti erin 3-2. Pelaajat olivat aikaisemmin kohdanneet vain kerran Alarconin ollen tällöin parempi numeroin 3-2.

Tuominen sai hyvän alun otteluun vieden ensimmäisen erän 11/8. Toisessa erässä brasilialainen paransi kuitenkin otteitaan ja onnistui selvittämään kaksi Tuomisen eräpalloa vieden erän itselleen jatkopalloilla.. Tuominen sai pelistä kasaan vasta kolmannen erän loppu puolella, jolloin brasilialainen oli kiirinyt jo tavoittamattomaan johtoon. Neljäs ja viides erä mentiin kuitenkin Tuomisen johtaessa tahtipuikkoja ja näin tärkeä ensimmäisen kierroksen voitto Tuomiselle luvuin 3-2. ”Yritin liian nopeita ratkaisuja ja se kostautui. Vasta kolmannen lopussa maltoin pelata riittävän määrätietoisesti”:kommentoi Tuominen ensimmäisen kierroksen peliään.

Toisella kierroksella Tuominen kohtaa vanhan kilpakumppanin maailman.4. rankatun David Palmerin

Olli Tuominen – Rafael Alarcon (BRA) 3-2

11/8, 11/13, 9/11, 11/6, 11/5 (66min)

 

7.2.2008

Olli Tuominen puolivälieriin Linköpingissä

Olli Tuominen voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa Linköpingissä pelattavassa Swedish Openissa. Vastassa oli nuori egyptiläinen Amr Swelim, jonka Tuominen kohtasi ensimmäistä kertaa ja osoitti heti kokemuksen olevan valttia hankalla lasialustalla .

Ottelun kulku oli alunalkaen selvä Tuomisen siirrellessä palloa nurkasta toiseen ja Swelimin nostellessa niitä parhaansa mukaan takaisin. Ottelu Tuomiselle 34 minuutissa luvuin 3-0 (11-7, 11-6, 11-9). "Hyvä peli. Tuntuu siltä että alan hiljalleen taas päästä rytmiin ja lyönnitkin alkavat löytää osoitteensa. Mukavaa, että jatkopaikka tuli pitkästä aikaa kohtuullisen helpolla ja pääsen hyväkuntoisena puolivälieriin. Varmasti mielenkiintoinen ottelu edessä huomenna Leetä vastaan", Tuominen kommentoi.

Perjantain puolivälierissä Tuominen kohtaa entisen maailman 1. pelaajan, englantilaisen Lee Beachillin. Beachill on sijoitettu $55 000:n kilpailussa toiseksi. Pelaajat ovat kohdanneet ammattilaiskiertueella vain kerran aiemmin. Tuominen voitti runsas vuosi sitten käydyn ottelun luvuin 3-1.

Olli Tuominen - Amr Swelim (Egy) 3-0 (11-7, 11-6, 11-9)

27.1.2008
Lincou liian kova

Ranskan Thierry Lincou ei antanut Olli Tuomiselle mahdollisuutta edetä Dayton Openin välieriin lauantai-iltana pelatussa puolivälierässä. Maailmanlistan 7. Lincou pystyi ylläpitämään hyvää tempoa ja tarkkaa lyöntipeliä koko ottelun ajan. Tuomisen pelissä näkyi selvästi 1. kierroksen maratonottelun rasitukset. Vasta kolmannessa erässä Tuominen pääsi hieman paremmin peliin mukaan, mutta erävoittoon asti se ei riittänyt.

"Täytyy myöntää, että eilinen painoi hieman jaloissa, enkä päässyt kunnolla palloihin kiinni. Thierry oli kuitenkin tänään parempi", totesi Tuominen ottelun jälkeen.

Tuomisen seuraavat koitokset ovat Swedish Open Linköpingissä ja Finnish Open Mikkelissä helmikuun alkupuoliskolla.

> Thierry Lincou FRA - Olli Tuominen 3-0 (11/6 11/1 11/8)

26.1.2008

Olli otti vuoden ensimmäisen PSA-voiton Daytonassa

Olli Tuominen selviytyi vaivoin 50.000 dollarin Dayton Openin toiselle kierrokselle. Egyptin Yasser El Halaby pystyi ottelun alussa hyödyntämään Tuomisen normaalia hitaamapaa tempoa ja helppoja virheitä. El Halaby onnistui viemään kaksi ensimmäistä erää.

Kolmannessa erässä Tuominen tarkensi peliään ja sai yliotteen. Väsymys alkoi näkyä molempien pelissä, mutta El Halabyn tarkkuus kärsi enemmän ja virheitä tuli hieman liikaa.

”Kaveri hyytyi onneksi enemmän. Ei mikään paras peli, mutta olen tyytyväinen, että sain väännettyä pelin himaan”, totesi väsynyt Tuominen.

Toisella kierroksella vastaan tulee Ranskan Thierry Lincou.

8.1.2008
Tuominen avaa kilpailuvuoden New Yorkissa

Olli Tuominen pelaa vuoden ensimmäisen ammattilaiskilpailunsa New Yorkissa, jossa tulevana torstaina käynnistyy arvostettu Tournament of Champions -turnaus. Suomalainen on sijoitettu kilpailun 10:nneksi ja kohtaa avauskierroksella isäntämaan Julian Illingworthin, joka on rankattu maailmanlistalla sijalle 42. Tuominen on tuoreimman arvolistan 17:s.

New Yorkin turnaus järjestetään perinteiseen tapaan kaupungin päärautatieasemalle, Grand Central Terminaliin, pystytetyllä lasikentällä.

UutisetProfiiliKalenteriGalleriaTukijatLinkkejä
Ota yhteyttä